Lemmenkipeyttä ja kipeää lempeä

Runoteoksessa Small Talkia Rakkaudesta, Leena Yliportimo

love

Luin vuosia takaperin sveitsiläisestä tutkimuksesta, jonka mukaan lemmenkipeys muistuttaa mielenterveyden häiriötä. Tutkimus kohdistui 17-vuotiaisiin nuoriin, jotka rakastuttuaan saivat jopa hypomanian eli manian esimuodon kaltaisia oireita. Mania luokitellaan mielialahäiriöksi, jonka oireina on yliaktiivisuus, rauhattomuus, huolimattomuus ja unettomuus. Pahimmillaan maanikon todellisuudentaju heikentyy, eikä henkilö välttämättä toimi loogisesti. Tutkijoiden mukaan nuoruuden rakastuminen on siis perustellusti oma psyykkinen tilansa – kuulostaa hämärästi tutulta, vaikka en ole enää 17.

Sain äskettäin luettavakseni Leena Yliportimon tuoreen runoteoksen nimeltä Small Talkia Rakkaudesta.

Tulin lemmenkipeäksi.

Joku sanoi joskus, että rakkaudesta ja intohimosta ei voi koskaan kirjoittaa liikaa. Ei voi, ei ainakaan Yliportimo, jonka pienet, tunnetta kipuavat runot huumaavat suloisuudellaan ja näppäryydellään. Vaikka runot ovat pieniä, ne ovat eheitä kokonaisuuksia – otteita elämästä, ja niihin on hirvittävän helppo samaistua. Runoja ahmiessani minut valtasi kummallinen maaninen tunne: ”Näin minullekin kävi silloin joskus! Tämähän kertoo minun elämästäni!”

Levottomuutta ja rauhattomuutta, kenties hypomaniaa?

Runojen nerokkuus kumpuaa usein arkipäiväisistä asioista ja sanonnoista. Napakka aloitukset ja paikoin kipeät loput eivät jätä mitään arvailujen varaan. Lukija jää usein kipeäksi lemmestä:

soppa

yhtä rakkauden

sekametelisoppaa

 

ehtymätön kattilallinen

johon lusikka hukkui

ja jonka perään

minä hullu sukelsin

 

välillä ihania sattumia

välillä ihan vain sattuu

(Leena Yliportimo, Small Talkia Rakkaudesta)

Niin realistista, että ihan vain sattuu.

Runoissa sattuu toki muukin kuin rakkaus. Kirjassa on myös henkäys polttavaa erotiikka, mikä ilahdutti minua kovin. On myös pieniä ilon hetkiä, jolloin naamalle leveää helposti jopa ällöromanttinen hymy. Jostain syystä tämä tunne tarttuu ja taipuu elämään; kuinka ihanaa on saada rypeä sen menetetyn rakkauden haikeudessa, edes pienen runon verran!

Runoilla on myös selkeä sanoma ja jokainen niistä jättää erilaisen olotilan. Yliportimo on vähintäänkin mielenkiintoinen runoilija, sillä hän yhdistelee runoissaan nasevan makoisasti älyä ja tunnetta. Tunne tulee ensin, äly kuultaa alta läpi. Ehkä juuri siksi runot kaikuvat kipakasti mielessä, herättävät pään ajattelemaan ja sydämen tuntemaan – ja tämä on mielestäni koko kirjan paras anti:

olet

sittenkin

 

en tarkoituksella testannut

 

en edes tiennyt

sinun olevan läsnä

 

kun toista suudellessani

palasit ajatuksiini

(Leena Yliportimo, Small Talkia Rakkaudesta)

Ei, ei se ole hypomania, joka minua liikutti. Se on silkkaa lemmenkipeyttä, jonka Yliportimo sanoillaan herätti.

Lisätietoa:

Yliportimo haastaa tulevalla teoksellaan kustannusalan, ja hän julkaisi joulukuun 18. päivä joukkorahoituskampanjan runokirjalleen. Kampanjaa on jäljellä vielä 18 päivää! Katso lisää ja osallistu täältä:

http://mesenaatti.me/small-talkia-rakkaudesta-runokirja/

Facebookissa:

https://www.facebook.com/smalltalkiarakkaudesta

LOVE, Sex and talk

Johanna

Mainokset

Epävarmasti onnellinen

large

Elämme maailmassa, jossa välitetään liikaa asioista, joilla ei ole oikeastaan mitään tekemistä onnellisuuden kanssa. Ihmiset markkinoivat itseään ja omaa elämäänsä sosiaalisen median kanavissa, joista Instagram on tässä mielessä ehdoton suosikkini. Löydän usein itsenikin katselemassa kuvavirrasta jonkun tutun tai tuntemattoman elämää ja huomaan miettiväni asioita, joita en muuten omassa elämässäni aktiivisesti miettisi; voisinko minäkin tehdä vielä enemmän saavuttaakseni entistä litteämmän vatsan? Olisinko onnellisempi, jos viettäisin entistä kurinalaisempaa elämää ja karsisin loputkin olemattomat rasvat kehostani? Näyttäisivätkö jalkani sittenkin paremmalta ilman lihaksia? Tässä vaiheessa yleensä havahdun ja pistän puhelimen sivuun – kaikkea sitä ihminen ajatteleekin! Surullista tässä asiassa on kuitenkin se, että yhä useammat jäävät vellomaan tällaisten ajatusten kanssa. Oman elämän vertailusta ja arvottamisesta on tullut arkipäivää ja tämä nakertaa salakavalasti niitä asioilta, joilla on oikeasti elämässä merkitystä.

Kävin hiljattain mielenkiintoisen keskustelun tuttavani kanssa siitä, kuinka paljon ulkoiset ja hyvinkin pinnalliset seikat vaikuttavat nykyisin kaikkeen, mitä teemme elämässä. Ihmiset painottavat parinvalinnassa yhä enemmän ulkoisia ominaisuuksia ja pettyvät, kun kriteereitä vastaavaa kumppani ei vaan tule löytyäkseen. Jos sitten ulkoisesti täydellinen kumppani osuu kohdalle, vastaan tulevat uudet pariutumista vaikeuttavat tekijät, kuten kumppaniehdokkaan koulutus ja mahdollinen tulotaso sekä varallisuus. Luonteesta viis, kunhan asiat näyttävät hyvältä paperilla. Tällaisella onnella on kuitenkin hyvin usein lyhyet siivet ja hyvätkin paperit muuttuvat yhä useammin eropapereiksi. Siinä sitten ihmetellään, että miksi näinkin täydellinen liitto meni nurin.

Kyllähän se loppu tulee, kun epävarmalle maalle rakentaa.

Nyky-yhteiskunnassa ei ole myöskään mikään uutinen se, että yhä useammat Ihmiset muokkaavat ruumistaan loputtomiin saavuttaakseen ihailun kohteeksi nousseen treenatun vartalon vain kokeakseen olonsa seksikkääksi, hyväksytyksi ja onnelliseksi. Pysähdytäänpä tähän ja kerrataan edellinen lause uudestaan ihan ajatuksen kanssa: Yhä useammat ihmiset muokkaavat ruumistaan loputtomiin saavuttaakseen ihailun kohteeksi nousseen treenatun vartalon vain kokeakseen olonsa seksikkääksi, hyväksytyksi ja onnelliseksi. Mielestäni tässä lauseessa ei ole mitään järkeä. Missä vaiheessa aloimme elää muita kuin itseämme varten? Eikö kaikki persoonallisuus ja seksikkyys katoa, jos kadotamme jotain omaa, minkä vuoksi olemme ainutlaatuisia? Uskon vahvasti, että jos ihminen muokkaa kehoansa muita varten, ei se seksikkyys, eikä onnellisuus siitä lisäänny – jatkuva vertailu ja epävarmuus kylläkin.

Tällaiset asiat tuovat myös itse seksiin ja seksuaaliviestintään kasan uusia ongelmia. Ulkonäköpaineet, vertailu ja muiden asettamat (kuvitellut ja todelliset) odotukset kutovat, etenkin naisille, ikävän epäilyksen verhon omaa seksuaalista viehätysvoimaa kohtaan. Eräs lukija ilmaisi asian kysymällä: Kuinka tässä pitäisi osata nauttia seksistä, kun naisen ulkonäköön kohdistuvat vaatimukset ovat kasvaneet niin suuriksi, että häpeilen riisuutua jopa oman mieheni edessä? Siinäpä se. Paineet nakertavat itsetuntoa ja seksistä nauttiminen käy yhä vaikeammaksi. Sitten siitä pitäisi vielä osata puhua. Ei tätä ole helpoksi tehty.

Usein käy kuitenkin ilmi, että nämä naisia kohtaan osoitetut ”vaatimukset” ja ”odotukset” ovat löytäneet keinolla tai toisella hedelmällisen kasvualustan meidän omasta päästämme ja me naiset olemme myös niitä, jotka näitä kasvualustoja itse kastelevat – vertailemalla itseämme muihin. Uskon, että hyvin harva ihminen, joka on valinnut kumppaninsa oikeista syistä, ei välitä pätkän vertaa ympäristön vaatimuksista tai ulkonäköpaineista – saati sitten vertaile omaa kumppaniaan niihin! Tälläkin hetkellä monet ihmiset huokaavat helpotuksesta kuultuaan olevansa edelleen oman valittunsa mielestä seksikäs ja haluttava, vaikka ne pari liikakiloa olisivat edelleen vyötäröllä. Tässäkin asiassa avoimuus on siis valttia. Puhumalla pääsemme eroon turhista harhaluuloista ja paineista, joita se eilinen Intagrammissa keimaillut nainen on meidän päässämme syystä tai toisesta herättänyt. Oikeaa kumppanuus ei häviä, vaikka ulkonäkö muuttuu tai katoaa.

Pidetään itsestämme huolta itseämme varten,

Sex and talk,

Johanna