Tutkimus

Miksi tutkia pariskuntien seksipuheita?

Johanna34.jpg

Olet varmaankin lukenut tuhansia neuvoja siitä, miten puhua seksistä parisuhteessa. Olet ehkä myös kuullut ammattilaisen vinkkejä, miten tehdä se oikein. Niissä on varmasti paljon perää, enkä kumoa ainuttakaan saamaasi neuvoa – kaikki on aina eteenpäin. Näen kuitenkin näissä  ”seksipuheiden aakkosissa” ongelmana sen, että asioita käsitellään hyvin yleisellä tasolla – usein myös ilman tutkimuspohjaa, johon nojata. ”Yleisellä tasolla” tarkoitan sitä, että seksistä puhumisen ”neuvoja” annetaan yhteisesti suurelle yleisölle, hyvin erilaisista lähtökohdista tuleville ja erilaisissa parisuhteissa eläville ihmisille. On toki helppoa antaa yksinkertaisia neuvoje, kuten ”seksistä puhumiselle pitäisi löytää aina oikea hetki”. Mitäpä sitten, jos puoliso ei suostu puhumaan seksistä lainkaan? Siinä se hetki sitten meni – yksinpuhelusta tuskin on tässä tilanteessa apua. Nämä olivat niitä lähtökohta, miksi aloin alkujaan tutkia pariskuntien seksipuheita.

Myös tieteellisen tutkimuksen puutteellisuus ja lähdemateriaalin ”pintapuolisuus” saivat minut haluamaan penkaista asiaa kokonaisvaltaisemmin, syvemmältä, lähempää. Huomasin, että parisuhteen seksuaaliviestinnän ymmärtäminen vaati tutkimusotteiden laajentamista. Lähtökohtani on nyt se, että parisuhteen viestintää täytyy aina ajatella kaksikanavaisena ilmiönä; sekä parisuhteessa elävän yksilön näkökulmasta että kyseisen parisuhteen dynamiikkaan sidottuna ilmiönä. Ihmisten yksilölliset viestinnälliset kyvyt eroavat usein paljonkin toisistaan ja saattavat myös suhteen kehittyessä muokkautua samansuuntaisiksi suhteen osapuolten kesken. Jos esimerkiksi toinen on tuppisuu, saattaa toinenkin alkaa muokata viestintäkäyttäytymistään sulkeutuneempaan suuntaan. Viestintäkäyttäytymisen mukautuminen voi toki olla myös hyvä asia – jos toinen on puhelias ja avoin, saattaa se herättää myös toisessa halun viestiä vapautuneemmin.

Useissa tapauksissa näin ei kuitenkaan ole. Tieteellisen tutkimukset ovat osoittaneet, että pariskunnat eivät puhu toisilleen avoimesti seksiin liittyvistä asioista, vaikka he nimeäisivätkin seksuaaliviestinnän osaksi toimivaa parisuhdeviestintää. Sama linja jatkuu, kun puhutaan esimerkiksi seksuaalisista mielihaluista tai vaikka fantasioista – asioista kyllä halutaan puhua, mutta jostain syystä pysytään hiljaa. Etsin pitkään vastauksia näihin kysymyksiin ja huomasin, että seksistä puhumisen haasteellisuuteen vaikuttavia syitä ei ole aiemmin tutkittu – vaikka kyseessä on parisuhteen hyvinvoinnille elintärkeä ilmiö! Tästä kaikki siis alkoi ja nyt olen näinkin pitkällä – ja silti vasta alussa! Ensimmäinen julkaisuni käsittelee suomalaisten heteroparisuhteessa elävien naisten näkemyksiä ja kokemuksia siitä, miksi seksuaaliviestintä koetaan haasteelliseksi parisuhteessa. Lue artikkeli täältä:

https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/48774/Ruonala_Herkama.pdf?sequence=1

Julkaisut:

  • Johanna Ruonala, (2013). Seksuaaliviestintä ja sen haasteet parisuhteessa. Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto.
  • Johanna Ruonala & Sanna Herkama (2015). ”Asioista pitäisikin ehkä puhua niiden oikeilla nimillä”: Naisten käsityksiä seksuaaliviestinnän haasteista parisuhteessa. Prologi, puheviestinnän vuosikirja.

Prosessissa olevaa tutkimus:

  • Sukupuoli ja seksuaaliviestintä
  • Suomalaiset parisuhteet ja seksuaaliviestintä
  • Teoriakatsaus

Mahdolliset muut, itsenäiset tutkimushankkeet:

Seksuaaliviestinnän rooli seksuaalikasvatuksessa (ala- ja yläkoulut).

Konferenssit

  • Viestinnän kansainvälinen konferenssi ECREA, 2014, Lissabon. Konferenssiesitelmä: Sexual Communication in Romantic Relationships: Nature of private information and challenges of sharing it.

Mediassa

http://areena.yle.fi/radio/1703454

 

 

 

Pidä blogia WordPress.comissa.